12.4.2017

Kela, verottaja ja muut "yhteistyökumppanit"

Viime päivinä olen joutunut – tai päässyt, miten sen haluakaan nähdä – täyttelemään paaaaljon eri tahojen papereita ja soittelemaan eri virastoihin. Syitä tähän löytyy siitä, että ”lomani” on alkanut ja nyt minulla on aikaa hoitaa rästihommia. Mutta myös se, että moni asia vaikuttaa loppuvuoden tuloihini ja joudun selvittämään, miten ja miksi.


Otetaanpa esimerkiksi aiemmin silloin tällöin tekemäni mystery shopping –työ. Sain noin viikko sitten soiton, olisinko kiinnostunut lähtemään tekemään taas yhden keikan tähän liittyen. Totesin normaaliin tyyliini, että tottahan toki ja naureskelin vielä, että nythän minulla oli aikaa vaikka kuinka tehdä näitä. Kerroin soittajalle tilanteestani ja ”lomastani”, jolloin hän toki onnitteli, mutta esitti myös varteenotettavan huolenaiheen: vaikuttaisiko heidän maksama palkkionsa (20 euroa) minun saamiin etuuksiin? Itselle tuo ei ollut tullut mieleenkään. Toki työstä saamani korvaus menee aina verokortilla, mutta ettäkö se voitaisiin katsoa ihan palkaksi ja näin ollen Kelan tädit voisivat rokottaa minua ja tiputtaa pienet etuuteni aivan minimiin? Sovittiin, että selvitän asiaa, josko näissä olisi jokin alaraja, joka ei vielä tiputtaisi etuuksia aivan alas. No, hieman googletettuani totesin, että kyllä vain, pienikin palkka tiputtaa tässä tapauksessa etuudet. Jollei työtä sitten voisi tehdä sunnuntaina? Tarkistin tämän, kun firmasta soiteltiin sovitusti myöhemmin uudelleen ja vastaus oli arvatenkin negatiivinen: ei onnistu. Noh, juuri nyt pienikin summa olisi ollut kiva lisätienisti, mutta pakko siis jättää väliin.

Oikeuden penkissä

Toinen tapaus oli, kun vanha asiakkaani oli vuosien varrella töpeksinyt ja joutunut siitä hyvästä oikeuteen vastaamaan teoistaan ja itse olin joutunut tähän soppaan todistajan roolissa. Sivujuonteena sanottakoon, että vaikkei ole itse syytetyn penkissä istumassa, oikeuden istuimia en toivoisi enää joutuvani kuluttamaan; sen verran karmivaa puuhaa se on..

Mutta koska olin syyttäjän kutsuma todistaja, minulla oli mahdollisuus vaatia matkakuluja & ansionmenetyksiä valtiolta takaisin. Tämänhän tajusin oikeudenkäyntiaamuna, kun selailin aiheeseen liittyviä papereitani. Siinähän vierähti sitten pari tuntia, kun yritin selvittää ennen parin tunnin ajomatkan alkua oikeudenkäyntikaupunkiin lähtöä, paljonko olisi matkakulut halvimmalla kulkupelillä. Ei kovin helppo selvittää, kun lähtö- ja määränpäät eivät olleet suuria kaupunkeja. Lopuksi vielä mietin ansionmenetysten merkkausta. Ansionmenetyksiä minulla ei ollut, koska olen lomalla. Mutta entä etuudet – vaikuttaako niihin nämä muut saamani korvaukset? Ja kuinka minun tulisi ne merkitä? Entä paljonko voisi edes näitä saada? Yritin pikaisesti tavoittaa Kelasta jonkun, mutta kymmenen minuuttia jonotettuani totesin, että merkitsen palkkatulojen määrän ja laskekoon heidän kansliansa, mitä minun tulisi saada.

Oikeudenkäynti –tilaisuus venyi sen verran paljon, että sattumalta oikeustalolla tulin jutelleeksi erään toisen syyttäjän kanssa ennen saliin menoa ja häneltä kuulin, että ansiotulojenmenetyksen maksimimäärä olisi pienempi kuin tällä hetkellä saamani etuuden päiväkohtainen määrä. Näin ollen totesin, etten ano tähän valtiolta mitään ja pidän sormet sekä varpaat ristissä, ettei km- ja päivärahat tiputa etuutta yhtään. Pähkäilin mielessäni näiden olevan verovapaita tuloja, jonka vuoksi ajattelisin niiden jäävän etuuksien tiputtajien ulkopuolelle.

Ennen lomaani hoidin monia asiakkaideni paperitöitä ja selvittelin eri virastojen kanssa asiakkaiden asioita. Mutta kun kyse on omista asioista, tuntuu että asioiden hoitaminen ja selvittäminen on paljon vaativampaa sekä vaivalloisempaa. Mistähän tämä voi johtua..?

Uusi verokortti

Tämän aamun projektinani on ollut uuden verokortin tilaaminen. Ensin selvitin, paljonko olen tähän asti tienannut. Sitten, paljonko etuuksia olisi tulossa. Sen jälkeen yritin arvioida, paljonko osinkoja voisi olla tulossa. Ja lopuksi vielä mietin sitä vaihtoehtoa, jos palaankin työelämään jo loppuvuodesta, jolloin saisin taas palkkatuloja. Aluksi näytti siltä, kun arvioin palaavani työelämään loppuvuodesta, ettei verokorttia tarvitse uudelleen edes tilata. Mutta sitten mietin järjellä, että jos käykin niin, että tienaan vain etuuksia (jotka ovat noin 70% palkkatuloista), veroprosenttini tippuisi 7 prosenttiyksikköä. Ei ole järkevää maksaa noin paljon ylimääräistä. Päädyin siis tilaamaan uuden verokortin nyt ja katsomaan loppuvuodesta tilannetta uusiksi sekä tilaamaan vielä uuden kortin silloin, mikäli tarvetta olisi.


 Asiasanat: raha mystery shopping työ kela verottaja äitiyspäiväraha etuus kilometrikorvaus ansionmeetys
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti